torstai 29. marraskuuta 2012

Ripaus rantahiekan kultaista


 Eksyin aamulla jotain ihan muuta etsiessäni Gorjanan nettisivuille ja matkailin saman tien ajatuksissani pieneen eteläranskalaiseen rantaravintolaan, johon kesällä sattumalta poikkesimme lounaalle.

Päivä oli ihana! Ajelimme ilman päämäärää pitkin pieniä ranta- ja vuoristoteitä. Lounasaikaan aloimme katsella ohi lipuvien pikkukylien antimia sillä silmällä. Ystäväni ajatteli ääneen toivovansa, että löytäisimme paikan, jonka listalta löytyisi kokonaisena paistettua kalaa.

Hiljaisen tiepätkän jälkeen, jyrkän mutkan takaa avautui yhtäkkiä kutsuvan näköinen rantakaistale. Hiljensimme ja kurvasimme parkkipaikalle. Yleensä vaisto on näissä asioissa oikeassa ja kaislakaton alta löytynyt rantaravintola oli siihen hetkeen yksinkertaisesti täydellinen! Olimme taatusti ainoat paikan turistit ja pöydät olivat täynnä paikallisia. Ruoka oli taivaallista!

Vasta ikionnellisina autoa kohti lähtiessämme huomasin, että rannan hiekka näytti siltä, kuin joku olisi kaatanut siihen purkkikaupalla hienoa kultapölyä! Ja juuri sen Gorjanan henkäyksen ohuet kultakorut palauttivat mieleeni.

Valikoimista mieleen jäivät erityisesti Chloe -sormus ja Kennedy Bar -kaulaketju. Ehkä hankin ne vähän myöhästyneiksi matkamuistoiksi tuosta päivästä ja pääsen piipahtamaan ajatuksissani kultarannalle aina, kun siihen on tarvetta. Ja juuri nyt, kun katsoo ulkona puhaltavaa valkoista tuulta, tuntuu että tarvitsen niitä vähintään yhtä paljon - ellen enemmänkin - kuin kaikkea kaappiin kasattua kashmiria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti