maanantai 1. lokakuuta 2012

Oh booties, where are you?

Hankintalistalla ovat jo reilun vuoden olleet täydellisesti istuvat, kunnolla käveltävät ja muutenkin universaalisti käytettävät nilkkureiden ja korkkareiden välimuodot - bootiet. 

Arkikäytössä hieman bootsimaiset nilkkurit ovat paljon kävellessä ja seisoskellessa paikallaan. Iltakäyttöön taas löytyy muutamat hyvälestiset luottokorkokengät. Ohuet nahkapojat, avoimet kärjet, arat pintamateriaalit ja stilettikorot - etenkään kaikki yhdistettynä - eivät kuitenkaan siedä lätäköitä eivätkä katukivien välejä. Välillä korkokengät vain tuntuvat jotenkin liian juhlavilta ja joskus taas tietää muutaman korttelin ajamisen taksilla olevan hankalasti toteutettavissa. Vaihtokenkien kanssa vehtaaminen on pelkästään hankalaa ja ankeaa.  Juuri tälläisissä - itse asiassa aika usein eteen tulevissa tilanteissa -  huomaa erityisesti tarvitsevansa bootiet tai pari. 

Hyvältä jalassa tuntuvien bootieiden löytäminen ei vain ole niin yksinkertaista. Kengän suun pitää olla sopivan matala ja kaareva, jotta se näyttää hameenkin kanssa sirolta. Toisaalta mallin pitää istua napakasti. Osa vetoketjuttomista malleista hölskyy kävellessä kantapäistä. Kantapään taakse sijoitetut lyhyet vetoketjut taas ovat jäykkiä ja helposti jumissa. Nauhoitus on kyllä kelpo vaihtoehto, kuten tällä hetkellä käytössä olevissa Victor&Rolfeissani, mutta joskus kaipaa jotain yksinkertaisempaa.

Poikkesin tänään Ninasilla ja koitin _lähes_ täydellisiä Miu Miun bootieita. Niissä oli korkea korko mutta tukeva tuntuma maahan. Pyöreä kärki, plato-pohja ja sopivan matala suu. Kaikki, sekä hurmaavat kimaltavat pohjat!! Mutta vetoketjuongelma.. tai ehkä syy ei ollut kenkien. Ehkä jos varpaissa ei olisi ollut geelauksia ja jalassa niin montaa denieriä sukkahousuja..ehkä..jos.. Ehkä ne vain olivat puoli numeroa liian pienet. Tai eivät vain minulle ne oikeat. Oli miten oli, sokea kenkärakastuminen ehti tapahtua, enkä luultavasti unohda niitä ennen kuin eteen tulee jotain parempaa. Ehkä yksi syy lisää shoppailla Pariisin lennot?! :)

Kuvat: Google

2 kommenttia:

  1. Mä ihastuin Zion ikkunassa Wondersin bootiehin ja olivat jalassakin niin mielettömät, että pakkohan ne oli kotiuttaa. Pariisi - mikä ihana tekosyy!

    VastaaPoista
  2. Täytyypä käydä katsomassa! Mulla on tähtäimessä nyt yhdet Max&Co:n bootiet. Ne olivat jalassa mukavahkot, tosin ehkä hiukan jäykät kantapään takaa, mutta se saattoi johtua myös siitä, että korko oli melkoisen korkea. Joten siksi jätin ne vielä mietintään. Itsellä ei myöskään ole aikaisempaa kokemusta Max&Co:n kenkälesteistä ja viimeksi olin vaan niin tohkeissani kenkien ulkoisesta ihanuudesta, että täytyy käydä vielä kerran koekävelemässä ne :)

    VastaaPoista