torstai 27. syyskuuta 2012

Uutta huivittelua



Olen vilkuillut sinisiä huiveja sillä silmällä siitä saakka, kun jätin kesällä Pariisissa ostamatta Zadig&Voltairen syyskokoelmaan sinisävyisen leopardikuvioisen kasmir-ihanuuden. Mutta oli kesä, hyvät alennusmyynnit ja ajatus kantoi kirkkaasti lähinnä edessä siintävälle Rivieralle.

Urbanassa oli viime viikolla kieltämättä melko potentiaalinen, kirkkaan turkoosin sininen, graafisesti kuvioitu By Malene Birgerin huivi. Mutta olin kuitenkin silloin jo nähnyt tämän.

Eipä siis tullut värikästä kissakuosia tai skandinaavista selkeyttä vaan englantilainen kukkakimara! Erdemin signatureen kuuluvissa utuisissa kukissa ja huvin ohuen pehmeässä villassa on kuitenkin paljon ajankohtaista ja toisaalta sopivasti kaikkea aikaan sitomatonta. Vielä melko nuoren suunnittelijan faneihin kuuluvat mm. Sarah Jessica Parker, Ashley Olsen, herttuatar Catherine ja nyt minäkin :)

Testasin eilen huivia mustan villakangastakin kanssa Ajattaren 60-vuotisjulissa, sininen hehkui ihanasti pimeässä illassa! Tiedän jo, että se on hyvä pari talven luottoparkalle ja odotan että viilenee vielä pari astetta, niin saan hulmuttaa se kaulassa pörröisen, luonnonvalkoisen alpakkaneuleen kanssa :)

Bar Rafaelin ja Emily Bluntin kuvat Googlesta

torstai 20. syyskuuta 2012

Statement piece

Tämä By Malene Birgerin mainos pysäytti eilen ihastelemaan, todella kaunis kuva ja huikean ihana metallinen vyö-kaulakoru - tai mikä lie oikea nimitys! Onkohan kukaan BMB:tä myyvä suomalainen putiikki rohjennut ottaa tuota valikoimiinsa, kipaisisin kyllä sovittamaan! :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Puutelistalla: punainen huivi







En pääsääntöisesti pidä punaisesta, jos alkukesän korallinpunaista vaihetta ja syksyistä viininpunaista vimmaa ei lasketa. Ja jälkimmäinen on päällä tietenkin juuri nyt. Paljon ei tarvittaisi. Olen varma, että kapea punajuuren punainen vyö auttaisi jo pitkälle ja täydellisestä viininpunaisesta huivista olisin ikionnellinen.

Toistaiseksi kolmen kärjessä ovat Beamissa näkemäni pehmeäpintainen Acnen villahuivi, Ajatteresta bongattu jumalainen Faliero Sartin ohut kashmirunelma ja Net-A-Porterin boheemin punertava hapsu-Gucci, materiaalina kashmir-silkki -sekoitetta. Enää pitäisi vain löytää voittaja. Hintataso on kaikissa suunnilleen sama, joten sekään ei tällä kertaa helpota päätöstä.

Kuvat: Google, Net-a-Porter, Polyvore, Shopstyle

tiistai 11. syyskuuta 2012

Françoise Hardy ja syksyn "mode d'emploi"







Yksi ranskalaisista suosikkivaateketjuistani, Maje, inspiroitui tänä syksynä Françoise Hardyn vanhoista valokuvista ja painatti tiistä printti-t-paitojen kokoelman. Sähköpostiin aamulla ponnahtanut mainoskirje houkutti googlaamaan lisää Françoisen kuvia. 60-luvun tähti-chansonetten tyyli on erittäin du jour! :)

Check-listalla ainakin nämä:

- Yksinkertaiset, ranskalaisittain istuvat trikootunikat
- Poolokaulukset, sekä väljät että napakat
- Kapeat farkut, erityisesti samettipintaiset ja viininpunaiset
- Raitapaidat, trikoot ja neuleet
- Nahkahame, yhdistettynä pörröiseen neuleeseen tai väljään silkkipuseroon
- Pyöreäkärkiset saappaat, mokka on must
- Vintage-turkit, sekä muhkeat jakut että siron takkimaiset
- Klassikkotrenssit, vyö pariisilaisen huolettomasti selän taakse kietaistuna
- Yksinkertaiset nahkarannekkeiset kellot
- Kapeat nahkavyöt, vähän vyötärölinjan alapuolella
- Ranskalainen manikyyri, luonnonvalkoisella viimeisteltynä
- Mutruhuulten sävyä aavistuksen syventävä huulipuna
- Tuulen tuivertama otsatukka

Kuvat: Google