perjantai 17. helmikuuta 2012

Tulossa nyt!


Alkukevään ostoslistalla on juuri nyt sitä mitä nuomaan tarvitsevani elämässäni: helppoja työasuja. Olen huomannut jälleen kerran kierrättäväni muutamaa työasua talven läpi. Kriteerit täyttyvät, kun vaate on itsessään selkeän kaunis, saa olemuksen tuntumaan kiireisenäkin aamuna enemmän kuin siedettävältä, on laadultaan ahkeraa käyttöä kestävä, mukava päällä ja helppo liikkua. Esimerkiksi tietyt kynähameet karsiutuvat työkäytöstä ihan vain sen takia, että en pääse kävelemään niissä riittävän nopeasti ja toiset hamoset taas sen takia, että etenkin kuvauspäivinä kun työasennot ovat milloin mitäkin, en halua esitellä alusvaatteitani koko kuvausryhmälle. Nyppyyntyvät tai rypistyvät kankaat taas tuntuvat käytössä jotenkin hompsuisilta.

Visualisoin perjantaina keväisen työvaatekaapin perusteita ja eilen löysinkin MyCocosta tuon Malene Birgerin ihanan printtimekon. Olin ensi ajatellut tilaavani sen netistä vihreäsävyisenä, mutta koska olen totaalisen hullaantunut tummansinisestä, päädyin kaupassa sovittamaani sini-kermaiseen versioon. Jännittävyyttä siihen tuovat taskut ja selän syvä halkio ja sen sellaisenaan ei kovinkaan toimiva (eli jatkuvasti aukeava) kiinnitysmekanismi siinä määrin, että lähetimme mekon kaupasta suoraan ompelijalle napin vaihtoon. Mutta ensiviikolla työgarderoobi näyttää siis jo yhtä mekkoa keväisemmältä :)

Työpapereiden, läppärin ja muun yleisen kanniskeluun olen harkitsemassa tätä Alexander Wangin Prismaa. Eniten arveluttaneen roseekullansävyn näin viime viikolla tuttuni uudessa Wangissa ja arvelut loppuivat saman tien!

Poikkesin alkuviikosta myös Missoni Homen avajaisissa. Kyseisessä putiikki on kyllä ehdottomasti niitä, jotka saavat huomaamaan hälyyttävän kokoisia puutteita kodin sisustuksessa. Tällä kertaa hämmästelin, että miten olenkaan pärjännyt kaiken tämän lumen ja kylmyyden keskellä ilman Missonin-torkkupeittoa!!? No huonosti! Asia on laitettava järjestykseen mitä pikimmiten! ;)


2 kommenttia:

  1. Voi apua... Toivottavasti kukaan ei kerro minulle koskaan missä Helsingin(?) Missoni Home sijaitsee... ;)

    VastaaPoista
  2. Mä koitan pystyä olemaan hiiskumatta ;) pitäiskö muuten suunnitella seuraavaa jo perinteistä meetingiämme lähitulevaisuuteen, esim. tulevalle lauantaille? :)

    VastaaPoista