maanantai 13. joulukuuta 2010

Nicole Richien hääspekulaatioita






Nicole Richie asteli alttarille viime viikonloppuna. Nicolen viime vuosien tyylin hartaana ihailijana en voi olla miettimättä, miltä morsian mahtoi häissään näyttää.

Se tiedetään, että hääpuku oli Marchesan mallistosta, kuten tuo harsohelmainen tuossa yllä. Alla olevat kuvat taas ovat Marchesan kevätmallistosta. Koska häissä vieraita viihdytti elefantti, voisi ajatella että tyylissä on muutenkin voinut olla itämaisia sävyjä. Toisaalta Nicolen kerrotaan halunneen tyylikästä vanhan filmitähtiajan glamouria, joten jotain alimman kuvan kaltaista Oscar-henkistäkään en sulkisi kokonaan pois. Veikkaan, että perusamarikkalaiselta morsmaikulta Nicole ei ole halunnut näyttää ja että puku on ainakin ollut melko kapealinjainen. Valkoisissa, kapeahkoissa iltapuvuissa Nicolehan on viihtynyt myös punaisella matolla.








Kengät olivat ehkä Louboutinit tai vähän boheemimmat Zanottit tai Alaiat.


Hääkampausveikkaus on jokin tämäntyyppinen: letitystä tai sykerryksiä, hapsuja ja suortuvia.


Ja kukkapuolella lähtisin tähän suuntaan: pelkistettyjä kallan kukkia simppelisti solmittuna.


Nicolen kihlasormus oli Neil Lanen pyöreä, vintagehenkinen unelma, jota Nicole itse oli ollut myös suunnittelemassa. En suoraan sanottuna tiedä, onko Amerikassa tapana käyttää massiivisen kihlasormuksen lisäksi myös näyttävää vihkisormusta (ja jos niin missähän sormessa?!) mutta jotakin tämäntyyppistä voisin helposti nähdä Nicolen sormessa.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että nyt iski häähuuma, haluan naimisiin!! :D

4 kommenttia:

  1. Toi alin (Marchesan) puku on mahtava! Ja mäkin haluan naimisiin! Tai edes häihin!

    VastaaPoista
  2. No niin on! Mulla hurahti kyllä tätä tehdessä aika pitkään, kun aloin katselemaan pukuvaihtoehtoja :)

    VastaaPoista
  3. Häät on ihania. Voisit tehdä postauksen sun häistä. Jos menisit naimisiin niin miltä kaikki näyttäisi?

    VastaaPoista
  4. Hih, omista häistä onkin kyllä jo aika hyvät inspiskuva-arkistot :) ehkä voisin tehdä niistä tässä joku päivä koosteen ja säikytellä poikaystävää ;)

    VastaaPoista