torstai 16. joulukuuta 2010

Kuvio toistuu


Pysähdyin eilen jossain aamupalaverin ja joululounaan välillä lämmittelemään Marimekkoon ja silmiini osuivat nämä ihanat Maija Louekarin Räsymattokuosiset pyyhkeet. Olin jo kassalla ostamassa käsipyyhettä kylppäriin (jonka sisustamista en vaan malta lopettaa :), mutta koska myyjän mukaan kylpypyyhkeet "viedään käsistä, eikä niitä välttämättä pian enää saa", menin sitten ostamaan myös kaksi sellaista. No onneksi hinnosta sai kanta-asiakas -alen :)

Ja koska usein käyn Marimekossa ihan vain nauttiakseni kangaspakkojen katselusta, bongasin tällä kertaa myös tämän Aino-Maija Metsolan syvän violetin Noitarumpu-kankaan ja aloin haaveilla siitä tehdyistä tyynyistä.

Kuviovillitys ulottuu myös 50-luvun henkiseen sisustusbuumiini, jonka vuoksi olen totaalisen rakastunut esimerkiksi tuohon Sinkkuelämää 2 -elokuvan Carrien & Mr. Bigin asunnon sisustukseen - etenkin noihin tapeteihin.

Mutta loppujen lopuksi kaikki tuntuu aina palaavan tähän kuosien kuosiin, Missoniin :) ajattelin hankkia Pariisin Soldeseista ainakin uuden pussilakanan ja ehkä myös lisää tyynyliinoja.

Ja ehkä vihdoin sen Missonin mekon, jolla olen jo vähän aikaa ajatellut palkita itseni (ikuisen) -5kg -tavoitteen jälkeen. Mutta noh, ehkä nyt vain unohdan ne niukoimmat neulokset ja hankin suosiolla jotain vähän väljempää :)

Kuvat: Marimekko, Google

1 kommentti:

  1. Noitarumpu-kuosi on tosi makee.

    Tumma ja dramaattinen :)

    xx

    VastaaPoista