tiistai 9. marraskuuta 2010

Virranlähteet


Jotta olo ja olemus ei olisi niin nuutunut, olen ottanut käyttöön muutaman modernin laitteen. Kuivalle iholle ja silmille lähes terapeuttinen Air-o-Swiss -ilmankostutin on näppärän kokoinen ja kohtuullisen katseltavakin. Puolen litran vesipullo toimii kätevästi vesivarastona, joten vehkeen voi ottaa mukaan myös matkalaukkuun. Mukavaa laitteessa on sekin, että höyry on raikkaan viileää eikä trooppisen kuumaa.

De’Longhin suunnittelema Nescafén Dolce Gusto Circolo -kahvikone on ollut kotona parin viikon ajan lainassa. Olen tottunut erikseen jauhamaan kahvipavut, keittämään kahvin mutteripannulla, kiehauttamaan ja vaihdottamaan maidon, joten kätevistä kapsuleista hyvät cappucinot ja latte macchiatot hetkessä suhauttava laite on vaihteeksi ollut monen päivän piristys.

Ja lopuksi laite, jota ilman en aio enää viettää talveakaan: Valkeen kirkasvalokuulokkeet. Olen talvisin kynttiläihminen, joten häikäisevän kelmeän kirkasvalolampun vieressä aamun aloittaminen ei tule kuuloonkaan. Kuulokkeilla valohoitoannoksen saa korvakäytävän kautta vajaassa kymmenessä minuutissa, vaikka samalla kun nauttii cappucinoaan kynttilänvalossa :)

7 kommenttia:

  1. Toimiiko noi kuulokkeet ihan oikeesti? Luin noista jo jostain, kuulostaa niin pöhköltä, mutta toisaalta mahtavalta :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä musta tuntuu nyt reilun viikon käytön jälkeen, että ne toimivat. Vaikea tietty sanoa, mikä on placebo-vaikutusta ja mikä todellista tehoa. Mutta Oulun yliopisto on tehnyt yhteistyötä niiden kehityksessä ja tutkimuksissa niillä on oikeasti havaittu olevan tehoa.

    VastaaPoista
  3. Pitäydy vaan siinä jauhamisessa ja mutterissa. Kapseleista ja hurisevasta koneesta puuttuu makua ja tunnelmaa
    ja ovat hirveää luonnontuhoa samalla.

    Voiko ilmankostuttimessa käyttää hanavettä,
    vai pitääkö sen olla suodatettua?

    VastaaPoista
  4. Kyseinen kone on ollut kyllä todella hiljainen, etenkin verrattuna kahvimyllyyni, jota ei voi käyttää ainakaan aamusin, jos joku aikoo vielä nukkua. Mutta totta on, että vastajauhetun kahvin tuoksu on nautinto, josta en halua ikinä ainakaan kokonaan luopua :)

    Ja ilmankostuttimeen käy kyllä ihan mikä tahansa vesi.

    VastaaPoista
  5. Hei,

    Kuulokkeet ja ilmankostutin vaikuttavat tosi käteviltä! Onko ilmankostutin osoittautunut hyväksi ostokseksi, kuinka kauan olet käyttänyt sitä? Itselläni ei ole kokemusta kostuttimista, mutta tarvetta olisi sellainen hankkia, joten olisi kiva, jos kertoisit vielä jotakin lisäinfoa. Riittääkö kostutin tehokkuudeltaan koko asuntoosi vai vaikuttaako se vain pienellä alueella? Jättääkö vesihöyry jälkiä lattialle vai haihtuuko se vain jonnekin ilmaan? Tyhmiä kysymyksiä, huomaa että modernit laitteet ovat minulle vielä uusia tuttavuuksia :)

    VastaaPoista
  6. Itse harkitsin ilmankostuttimen hankkimista jo koko viime talven, mutta sopivaa ei tullut vastaan. Tämä on kyllä ainakin omiin tarpeisiini ihan mahtava! Se on päällä oikeastaan koko ajan kun olen kotona :) ja käytössä se on ollut reilun viikon. Ilma tuntuu kyllä paljon pehmeämmältä kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

    Parhaimmillaan vaikutus tuntuu silloin, kun tekee töitä sen lähellä, mutta tarkempaa lisätietoa voit kysellä maahantuojalta: http://www.haboy.fi/

    Vesihöyry on todella hienojakoista eikä ole jättänyt mitään märkyyttä jälkeensä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta, vaikuttaa lupaavalta! :)

    VastaaPoista